Erilaisia kipuja

Päänsärky

Yleistä

Päänsärky aiheuttaa kipua, joka on tuttu ihmisille kaikkialla maailmassa. American National Headache Foundation on todennut, että yli 45 miljoonaa amerikkalaista kärsii kroonisesta ja uusiutuvasta päänsärystä. Heitä on enemmän kuin astmasta, diabeteksesta tai sydänsairauksista kärsivät 33 miljoonaa ihmistä. Asiantuntijat ovat luokitelleet yli 250 eri tyyppistä päänsärkyä, joista useimmat ovat jännityspäänsärkyjä (54 %) ja migreenejä (38 %).

Jännityspäänsärky:
  • Johtuu usein kireydestä hartioissa, niskassa ja leukalihaksissa.
  • Liittyy tavallisesti stressiin, masennukseen ja/tai ahdistukseen.
  • Yleinen molemminpuolinen päänsärky on lievää tai kohtalaista eikä pahene fyysisessä rasituksessa.
  • Säryn voi laukaista liiallinen työnteko, unen puute, väärä ruokavalio tai alkoholin käyttö.
  • Hoitamaton jännityspäänsärky voi kestää puolesta tunnista viikkoon. Ns. ohimenevää jännityspäänsärkyä esiintyy korkeintaan 15 päivänä kuukaudessa. Mikäli päänsärkyä esiintyy tiheämmin, puhutaan kroonisesta päänsärystä.
Migreeni
  • Migreeni on toiseksi yleisin päänsärkytyyppi, joka on huomattavasti yleisempi naisilla, etenkin synnytysiässä. Se voi olla yhteydessä hormonivaihteluihin.
  • Luonteenomaisin oire on kova jyskyttävä kipu pään toisella tai kummallakin puolella. Kipu voi aiheuttaa pahoinvointia ja herkistymistä valolle ja äänille.
  • Migreenikohtausten kesto vaihtelee erittäin paljon: ilman hoitoa kohtausten kesto on 4–72 tuntia ja esiintymistiheys 1–6 kertaa kuukaudessa.
  • Joskus migreenikohtausta voivat edeltää erityiset oireet tai niin kutsuttu ”aura”, jolloin näkökentässä esiintyy sykkivä valo.
  • Valitettavasti migreeniin ei tällä hetkellä ole parantavaa hoitoa, mutta migreenikohtauksia on mahdollista hallita tehokkaammin välttämällä henkilökohtaisia laukaisevia tekijöitä ja nauttimalla oikea särkylääke riittävän ajoissa.
Ehkäisy ja hoito

Useimmat päänsärystä kärsivät ihmiset hyötyvät joistakin ehkäisevistä toimenpiteistä:

  • Tunnista, mitkä asiat laukaisevat päänsäryn – ruokavalio, levon puute, hormonimuutokset yms.
  • Tee muutoksia elämäntapoihisi, säännöllisyys auttaa välttämään elimistöä joutumasta epätasapainoon.
  • Opiskele rentoutumistekniikoita (kuten meditaatio, mielikuvaharjoitukset tai rentoutusvenyttely) ja minimoi päivittäinen stressitasosi.
  • Nauti sopiva särkylääke heti päänsäryn alkaessa. Aspirinin® on todettu lievittävän tehokkaasti, sekä jännityspäänsärkyä, että migreenikohtauksia.

Käänny lääkärin puoleen heti, jos päätäsi särkee iskun jälkeen, niskassasi on jäykkyyttä, sinulla on kuumetta, tunnet olosi sekavaksi, menetät tajuntaasi tai sinulla kipua silmässä tai korvassa. Tutustu pakkausselosteeseen ja noudata sen ohjeita.

Lihaskivut

Sekä huippu-urheilijat että liikunnan harrastajat kokevat silloin tällöin lihaskipuja. Urheilu- ja rasitusvammojen aiheuttama tulehdusreaktio voi vielä lisätä kipua. Tosin kipua kokevat muutkin. Monet tutut päivittäiset tilanteet voivat aiheuttaa lihaskipua, joka hoitamattomana voi vaikuttaa jopa jänteisiin ja nivelsiteisiin.

  • Huono asento: tuntikausia jatkuva epäergonominen istuminen tai raskaiden esineiden nostaminen väärässä asennossa.
  • Toistuvat liikkeet: töissä, puutarhassa, tietokoneen ääressä.
  • Stressi: lihasten supistuminen johtuu elämän paineista ja stressaavista tilanteista.
Ehkäisy ja hoito

Lihaskipuja kehittyy enimmäkseen niskaan, hartioihin ja selän alueelle. Tätä kipuja aiheuttavaa ja ylläpitävää kierrettä voit ehkäistä seuraavien vinkkien avulla:

  • Harjoittele aina fyysistä suoritusta varten ja lisää tehoa vähitellen kuntosi mukaan.
  • Lämmittele ennen jokaista harjoitusta 10–15 minuutin ajan hölkkäämällä hitaasti tai kävelemällä ripeästi.
  • Nuku itsellesi riittävä määrä, hyvä uni hiljaisessa ja rauhallisessa ympäristössä on välttämätöntä kaikenlaisten kipujen ja särkyjen ehkäisemisessä.
  • Valitse lajiin sopivat välineet.
  • Vähennä stressiä esim. syvähengityksen, meditaation tai joogan avulla.
  • Kun kipu alkaa, historian tutkituin tulehduskipulääke Aspirin® on tehokas apu.

Mikäli epäilet, että vammasi on vakava tai kipusi jatkuu lievänäkin, käänny lääkärin puoleen.

Selkäkivut

Jos tunnet kipua alaselässäsi, et ole yksin. Melkein jokainen kokee joskus selkäkipua, joka haittaa työntekoa, päivittäistä elämää tai virkistäytymistä. Kyseessä on työkyvyttömyyden yleisin syy. Nikamat, lihakset, hermot ja nivelet muodostavat selässä monimutkaisen kokonaisuuden. Siksi lihasten supistuessa tai nivelen loukkaantuessa – erityisesti, jos kyseessä on vähän harjoitettu selkäranka tai huono asento – tulehdus ja kipu tuntuvat nopeasti kaikkialla selässä. 2000-luvun ihmiset erityisesti teollisuusmaissa käyttävät kehoaan liikaa paikallaan olemiseen, vastoin sen alkuperäistä tarkoitusta. Monet liikkuvat liian vähän, jotta lihakset pysyisivät vahvoina ja vakaina. Heikot lihakset eivät tue selkärankaa riittävästi. Siksi selkäkivut ovat niin yleisiä moderneissa ihmiskunnissa. Tilannetta pahentaa vielä se, että kipu lisää lihaksen supistumista, mikä hoitamattomana johtaa uusiin selkäkipuihin. Jos hermot ärsyyntyvät, kipu voi levitä jopa käsivarsiin, jalkoihin ja päähän. Mikäli tunnet kovaa selkäkipua, tai jos kipu johtuu tapaturmasta, tai jos se ei lievity kolmen vuorokauden kuluessa, käänny lääkärin puoleen.

Ehkäisy ja hoito

Muutama vinkki selkärankasi suojelemiseen:

  • Kun nostat raskaita esineitä polviesi alapuolelta, taivuta polviasi, älä selkääsi. Näin käytät jalkalihaksiasi.
  • Ylipaino altistaa selkää välilevyn luiskahduksille ja muille ongelmille. Välilevyn luiskahduksesi kutsutaan tilaa, jossa kahden nikaman välinen pehmeä kudos työntyy painamaan selkärankaa ympäröiviä hermoja. Selkärankasi vuoksi on hyvä pitää paino sopivana.
  • Paras tapa rentouttaa selkä yön aikana on nukkua kyljellään polvet taivutettuna ja tyyny pään alla. Jotkut pitävät tyynyä tai muuta pehmeää tukea myös polvien välissä.
  • Hengitysharjoitukset auttavat kehittämään keuhkojen tilavuutta, parantamaan ja vahvistamaan ryhtiä ja tekemään sen joustavammaksi.
  • Kun selkäkipu alkaa, historian tutkituin tulehduskipulääke Aspirin® auttaa sinua tehokkaasti pääsemään takaisin päivärutiineihin ja nauttimaan elämästä.

Nivelkivut

Nivelkipu voi johtua yli 160 eri sairaudesta. Olipa syy mikä tahansa, kipu voi olla hyvinkin ahdistavaa ja vaikeuttaa päivittäisiä toimia. Kehittyneissä maissa nivelrikko (niveltä ympäröivän ruston rappeutuminen) on jo kymmenen invalidisoivimman taudin joukossa. Nivelrikko voi vaivata ketä tahansa yli 40-vuotiasta, mutta on tyypillisesti yli 70-vuotiaiden tauti. Noin 80 % nivelrikkoa sairastavista kohtaa rajoituksia liikkumisessaan ja 25 % ei selviydy päivänsä tärkeimmistä toimista2.

Normaalisti nivelkuopan kaikki osat, erityisesti nivelrusto, suojaavat niveltä. Ne auttavat niveltä liikkumaan sujuvasti ja pehmentävät niveleen kohdistuvaa painetta – esimerkiksi käveltäessä. Niveltulehduksessa nivelrusto vaurioituu. Se synnyttää ylimääräistä kitkaa luiden ja muiden herkkien rakenteiden välille aiheuttaen kipua, turvotusta ja jäykkyyttä.

Nivelrikko
  • Voi kehittyä milloin tahansa 40 ikävuoden jälkeen, yleisimmin 70 ikävuoden aikoihin. Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että 9,6 % miehistä ja 18,0 % naisista kärsii yli 60-vuotiaana nivelrikon oireista.
  • Yleensä sairastuneet nivelet kannattelevat vartalon painoa. Näin tekevät esimerkiksi lantio ja polvet. Sormet voivat sairastua etenkin kuormittuessaan liikaa päivittäisissä askareissa, esimerkiksi kudottaessa, kannettaessa laukkua tai kirjoitettaessa.
  • Poiketen muista niveltulehduksista nivelet eivät turpoa eivätkä punoita, mutta kipu on voimakasta ja liikkuminen rajoittunutta.
Ehkäisy ja hoito

Vinkkejä nivelkivun ehkäisyyn ja lievittämiseen:

  • Syö terveellisesti, se virkistää niveliä: tutkimusten mukaan C-vitamiini ja muut antioksidantit voivat auttaa alentamaan nivelrikon riskiä2
  • Käytä raskaiden taakkojen kantamiseen aina suurempia niveliä: nosta ja siirrä isoja esineitä käsiesi sijasta käsivarsillasi.
  • Ylipaino voi pahentaa nivelvaurioita ja vaikeuttaa niiden paranemista. Niveliesi vuoksi pidä painosi sopivana ottaen huomioon vartalotyyppisi, pituutesi, sukupuolesi ja ikäsi.
  • Vaihtele työtapojasi, vältä samojen nivelten jatkuvaa käyttämistä.
  • Kun kipu alkaa, Aspirin® lievittää särkyä.  Lääkärin valvonnassa Aspirin® myös vähentää nivelvaurioon liittyvää tulehdusta.

Yllä oleva informaatio on ohjeellista. Se ei korvaa lääkärin antamia ohjeita.

2Wang  Y,  Hodge  AM,  Wluka  AE,  English  DR,  Giles  GG,  O’Sullivan  R,  Forbes  A,  Cicuttini  FM.   Effect  of  antioxidants  on  knee  cartilage  and  bone  in  healthy,  middle-aged  subjects:   a  cross-sectional  study;   Arthritis  Res  Ther.  2007;9(4):R66.  (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17617909

 Aspirin Zipp

Aspirin 500mg
Aspirin-C Poretabletti